maanantai 14. syyskuuta 2009

Tyylejä - Kädenjälki

KÄDENJÄLKI


TIINAN KÄDENJÄLKI

Tiina on 15-vuotias tyttö. Hän käyttää värikkäitä, rentoja ja erilaisia vaatteita. Tiina haluaa erottua joukosta pukeutumistyylillään ja luonteellaan. Tiina on eläinrakas ja ehkä vähän hippityylinen. Hän katsoo televisiosta saippuasarjoja, esimerkiksi Frendejä, sekä paljon erilaisia piirrettyjä ja animaatioita. Tiina on elämäniloinen, ympärillään olevia ihmisiä piristävä ja toivoo kaikkien olevan iloisia ja hyväntuulisia. Hän saa ihmiset nauramaan olemuksellaan. Tiina tykkää kaikista ihmisistä ja eläimistä. Tiina kuuntelee folk- ja rocktyylistä musiikkia, esimerkiksi Bob Dylania. Hän rakastaa teetä, aurinkolaseja ja erilaisia kenkiä.

Tiinan huone on värikäs ja hieman sekainen. Siellä on paljon pieniä erilaisia tavaroita. Huoneessa on yksi suuri ikkuna, josta näkyy maatilalle. Tiina tarkkailee usein maatilan eläinten elämää, koska hän pitää niistä. Huoneen lattialla on paljon erilaisia ja erivärisiä kenkiä, ja pöydillä tyhjiä teekuppeja. Tiinan sängyssä on paljon värikkäitä tyynyjä, isoja ja pieniä. Tiina pitää kukkasten tuoksusta.

TYYLIN VAIKUTTEET

Tyylin vaikutteita ovat mm. Frendit, värit, eläimet, musiikki, piirroselokuvat, tennarit, aurinkolasit, muumit, kukat, tee, horoskoopit, Hello Kitty, aurinkolasit, kynsilakat ja nuotit.

Rock- ja folkmuusikot ja kuuntelijat käyttivät rentoja ja kivannäköisiä vaatteita, joita ei enää paljoa näy. Sen takia Kädenjälki on ottanut vaikutteita tyylistä, joka on melkeinpä kadonnut.

Värejä tyylissä on taas sen takia, että räikeillä väreillä voi erottua joukosta. Piirroselokuvista ja animaatioista tyyliin on tullut hieman lapsellisia vaikutteita, ja tietynlainen värimaailma. Tyyliin ovat vaikuttaneet eläimistä kanit, koirat, kissat, lehmät, lampaat, kanat, fretit ja pantterit.

TYYLIN SOPIVUUS

Tyyli sopii elämäniloiselle ja rennolle ihmiselle. Se sopii ehkä hiukan hippityylisille, eläinrakkaille, musiikkia rakastaville, televisiota katsoville, hiukan  lapsenmielisille ja pirteille ihmisille. Aurinkolaiseilla, kengillä ja muilla pienillä yksityiskohdilla voi korostaa tyyliä ja tuoda esimerkiksi joitain tiettyjä värejä ja muotoja paremmin esille.

MININ TYYLI PYRKII?

Tyyli pyrkii luomaan rennon, piristävän ilmeen. Se pyrkii myös erilaisuuteen. Tyyli pyrkii tuomaan värikkyyttä eri tiloihin ja ihmisiin. Tyyli tuoksuu kukkasilta, maistuu makealta ja näyttää pirteältä.

HISTORIA

Tyyliin on vaikuttanut 60-luvun rock, mm. The Animals, The Byrds, Paul Anka ja  Bob Dylan. Siihen on vaikuttanut myös animaatiosarja Simpsonit, animaatioelokuva Ice Age, sekä televisiosarja Frendit.

- Eve, Monica, Maria ja Aleksi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti